Post by Linke on Mar 23, 2015 19:17:31 GMT
Lonkku tänne Morisin kanssa!
Ilta sai. Dangarinen kuiva, kuuma ilma tuntui laskeutuvan raskaana ja tunkkaisena verhona maanpinnan yläpuolelle, tehden ulkona oleilusta nihkeää ja epämukavaa. Silti ilta oli Dangarinessä aktiivista aikaa. Baarit ja klubit availivat oviaan, kahvilat ja raflat täyttyivät pientä mielenkiintoa elämäänsä etisivistä muuttujista. Siellä täällä saattoi nähdä hölmistyneitä vierailijoita joiden korut oli viety tai laukku napattu jonkun onnekkaan korston matkaan ohi juostessa. Dangarine oli kaupunki, jossa täytyi oppia elämään kaupungin tapojen mukaan.
Nimuen nopeat, rennot askelet kuuluivat erään hiljaisen kujan katukiveyksellä terävänä ja pistävänä kalkatuksena. Susimuuttuja nosti kasvojaan hieman, vilkuillen ohimenevästi kummallakin puolellaan kohoavien rakennusten hämäriä, neonvalojen kajastuksen valossa pimentyviä ikkunoita. Tämä oli paikka, jos Nimue tykkäsi käydä. Se käveli kujan perälle, heilauttaen sudenhäntäänsä lyhyesti. Sen siniset sudensilmät loivat vielä viimeisen silmäyksen kujan pästä näkyvälle vilkkaalle kadulle ennenkuin se koputti muutaman nopean napautuksen julisteilla tapetoituun oveen kujan pimeässä päädyssä, kolmen roskatynnyrin vieressä.
Nainen vei kädet lanteilleen, kunnes näki oven avautuvan ja lihavan siansilmäisen muuttujan kurkistavan ovenraosta. Se viittoi lihavilla, pyöreillä käsillään Nimueta käymään sisään. Lady vilkaisi vielä viimeisen kerran taakseen, ennenkuin astui sisään ovesta ja sulki sen perästään. Tämä oli nyt sitä alamaailman ihanaa salaperäisyyttä. Salakapakka. Tähän paikkaan tultiin kavereiden kautta, ei tämän toimintaa mainosteltu. Voisi uskoa, että tiskin takaa sai aivan mitä tahtoi. Naisen tummansiniharmaat, kihartuvat hiukset hulmahtelivat sen askeltaessa alas portaita sikamuuttujan perässä. Naisen lanteet keinuivat askelten tahtiin, katon neonputkien himmeän valon heijastellessa Ladyn mustista koruista.
Saavuttiin savuiseen, valaistuun baariin. Baari oli avara. Pöytiä oli vähän siellä täällä ja lähes kaikissa istui joku. Nimue tunsi porukkaa täältä kyllä, mutta tänään häntä ei kiinnostanut sosiaalinen kontakti vanhojen tovereiden kanssa. Nainen huikkasi ujon näköiselle tarjoilijaneidolle joka riensi välittömästi tiskin taa sekoittelemaan Nimuen tavallista. Nainen poimi sikarin tiskiltä ja istuutui läheiseen pöytään, sytyttäen tuoksuvan savukkeensa. Se heitti jalkansa pöydälle ja veti syvään henkeä silmänsä sulkien. Nyt hän voisi rentoutua.