Post by Jalle on Aug 3, 2014 12:13:59 GMT
// Yksinpeli Seiralla
_________________________
Seira oli elänyt normaalia elämäänsä arjen vaikeuksineensa, yrittäen myös vältellä maanalaista uhkaa, nimittäin mörköjä. Nuo tällä kertaa pienet lentävät öttiäiset olivat sateen pehmittäneen maan kautta kaivautuneet maan pinnalle, ja ne elivät piilossa, odottaen ihmisten liikkumista läheisyydessä. Mutta kun saatiin tietää syy, miten möröt pääsivät ilmoille, varoituksia rupesi satelemaan mediassa suunnasta jos toisesta. Möröt lähtivät liikkumaan ihmisten ilmoilla enemmän, sillä varoituksia saaneet ihmiset eivät menneet enää noille alueille, jossa riskin saaminen oli suurempaa mörön hyökkäyksien saralla.
Pyörätuolilla liikkuva oselotti ei liikkunut kovin paljoa ulkona riskin vuoksi, mutta kyllä hän kaupoilla ja tuttavillaan kävi. Seira vältti möröt siihen saakka, kunnes ei muistanut sulkea ikkunaansa yöksi kunnolla. Noh, oli hän muutaman yön pitänyt ikkunan rakosillaan, mutta se ei olisi kannattanut kaikesta huolimatta. Nimittäin hänen käytyä nukkumaan, oli hän tietämätön yhden pienemmän tuholaisyksilön lentämisestä ikkunan ja sen karmin raosta. Otus iski litteän piikkinsä Seiran vasempaan käsivarteen. Hän oli sen verran sikeässä unessa, ettei välittänyt tuosta hetkellisestä kivusta, vaan nukkui yön yli hyvin.
Aamulla oselottitytön yrittäessään nousta käsivoimiensa avulla pyörätuoliinsa, hän tunsi käsivarressaan suuren pistävän kivun ja hän kaatui lattialle kaataen pyörätuolin samalla, nojatessaan siihen. Mörkö ei ollut ehtinyt yön aikana syödä tietänsä Seiran käsivarressa eteenpäin, ei ehtinyt edes kyynärpään niveleen saakka. Tuon tapahtuman jälkeen hänen isänsä oli tullut auttamaan, ja samana päivänä he olivat lääkärin vastaanotolla selvittämässä, mistä johtuu käden punoitus, mustelmat ja kipu.
Ei ollut mukava päivä tuo, ei tosiaankaan. Seiralle nousi lisäksi kuume, johtuen osaksi stressiä, joka syntyi tuosta kaikesta. Hänellä oli ollut pitkään onni mukana ulkona liikkuessa, mutta nyt pienestä virheestä syntyi näin iso juttu. Oselottityttö jäi sairaalaan siksi päiväksi saaden kipulääkkeitä ja hänelle suunniteltiin leikkausta, jossa yritettäisiin poistaa käsivarteen tiensä syönyt pikkumörkö. Sitä yritettiin saada hengiltä vielä käden ollessa leikkauksilta koskematon muutamilla lääkekonsteilla. Loppujen lopuksi Seiralle tehtiin leikkaus, jossa käsivarsi leikattiin auki ja tutkittiin samalla alue, jota mörkö ehti syödä ja tuhota, sekä poistettiin itse tihulainen, joka oli tainnuksissa.
Hän oli aivan turtana herätessään yksin sairaalahuoneesta yön yli nukuttua puolilta päivin. Hän oli puoliunisena herännyt keskellä yötä, kun hänet oli tuotu leikkauksesta tuonne ja hänelle vaihdettiin tippa, mutta nukahti kunnolla melkein heti uudestaan. Selvästikään Seira ei kestä kipua hyvin ollessaan kuumeessa, sillä hän tarvitsi kipulääkkeitä vielä paljon leikkauksen jälkeenkin. Tavallisiin päänsärkyihin esimerkiksi hän ei tarvitse särkylääkkeitä, kuin ollessaan sairaana.
Hän pääsi kotiin illasta, ja sielläkin hän pysyikin useamman päivän melkein mitään tekemättä. Seiran mieliala oli laskenut joksikin aikaa johtuen tapahtuneesta, joka oli hänelle shokki, vaikka hän tiesikin että kenelle tahansa voi käydä näin, ja tämä oli melko harmiton tapaus, kun ajattelee, että moni on kuollut mörön hyökätessä. Tyttö oli kuitenkin selvinnyt stressistään ja hetkellisestä masennuksestaan melkein viikossa, ja uskaltautui uloskin kauppakäynneille ajallaan. Hän oli kaikesta huolimatta varovaisempi, ja vasta, kun hän tiesi mörköjen ollessa peitottu - ainakin suurin piirtein -, olisi hän täysin oma itsensä.
__________
3550 x 0,015 = 53,25 ~ 53 exp