|
Jalle tauolla
|
|
Pörröinen pärisijä
|
| 1550 |
|
Post by Jalle on Mar 10, 2015 21:12:00 GMT
// Kaikki halukkaat otetaan peliin mukaan~ Vapaata riistaa! :3
Irya Veronic
Aurinko oli kevyen pilviharson takana peitossa taivaan ollessa muuten kirkas ja sää oli hyvä, kevyen tuulen omaava. Mustahiuksinen lyhyt nuori kanimuuttuja oli lähtenyt käymään kaupungilla kaupoilla, ja hän oli sen jälkeen vienyt ostoksensa kotiin. Tuon jälkeen nainen lähti pienen laukun kera puistoon mukanansa pokkarin kokoinen kirja, jota hän alkoi lukemaan. Iryan luettua useampiakin kappaleita siitä, hän huomasi auringon tulleen esille. Mustatukkainen päätti muuttua lajinomaiseen kanin muotoonsa ja pian hänet löysikin loikoilemassa nurmikkoalueelta laukkunsa vierestä.
Kun Irya oli nauttinut tarpeeksi tumman turkkinsa läpi auringosta, muuttui hän takaisin ja venytteli käsiänsä haukotellen maireasti. Kanineiti nousi ylös pudistellen itseänsä ja katsoi, vaikkei nukahtanutkaan auemmin, varmistaakseen tutkien laukkuansa että kaikki hänen tavarat oli matkassa. Tuon jälkeen Irya lähti spontaanisti kävelemään keskustaan, josko missään olisi tapahtunut mitään uutta. Oli arkipäivä, joten muuttujat olisivat pääosin tähän aikaan koulussa ja töissä, mutta ei kadut tyhjillään kuitenkaan olleet toki.
Pitkät luppakorvat heilahdellen kevyesti askeltaessaan hän kuuli meteliä jostain suunnasta. Ainakin kahden henkilön terävää kanssakäymistä, muusta Irya ei osannut olla varma. Hänen askellukset hidastuivat äänien lähteen voimistuessa aina eteenpäin kulkiessa. "... anna se takaisin...!" Tuo lause oli ainut, jonka nuori nainen saattoi kuulla ja hän pysähtyi, ollessaan varma kiivaan puheen kuuluessa kulman takaa kahden ison rakennuksen väliltä syrjäkadulta. Kanin kulmat meni kurttuun ja hän pohti huultan purren, ohittaisiko sivutien äkkiä, koska pelkäisi tulevansa huomatuksi vaikkei hän noiden henkilöiden asioihin puuttuisikaan. Kuitenkin Irya pelkäsi kuulla huutamista, etenkin jos se kohdistuisi kanimuuttujaan itseensä.
[1831]
|
|
|
Nomi
|
|
Ja niin juovuin vaapukkamehusta
|
| 400 |
|
Post by Nomi on Mar 14, 2015 17:05:40 GMT
Leopardimuuttuja oli vaapaapäivän saatossa kerennyt muuttaa suuntaansa tästä kauniista juhlakaupungista, Dangarinesta, ihan johonkin muualle. Hiljaisuuden tarve oli noussut liian liian suureksi, hän tarvitsi rauhaa. Mistä sitä löytää? Faelmirkin "rauhallisesta" kaupungista tietenkin! Hän oli jotenkin innoissaan toisessa kaupungissa käymisestä. Katherine on yleensä aina kotonaan Dangarinessa, ei hän ole matkusetelevaa tyyppiä.
Juna oli saapunut puolisentuntia sitten päämääräänsä. Vihreätviirusilmät kiiluivat auringonvalossa. Vaikka se tuntui ihan kauhealta kun on tottunut että Dangarinen korkeat rakennukset peittävät sen aina puoliksi, miltein kokonaan. Siitä ei usein pääse nainen nauttimaan tällätavalla. Muutenkin, hän on yöeläin. Hänellä on aina ilta- ja yötöitä, ei päivällä jaksa mitään tehdä oikein. Nukkuminen on silloin taivaallista. Kaikki verhot kiinni. Kaupunki on elossa yön jälkeen, mutta hän. Katherine voi vapaasti jäädä vain nukkumaan.
Huokaisu oli kuultavissa neidin huulilta, kun hän saapui toiselle puolelle keskustaa. "Hm?" Katherine korotti katseensa asfaltista. Hänen edessään seisoi lyhyt kanimuuttuja... Hän ihmetteli? Odotti? Ketherine oli varmaan tottunut liikaa muuttujien huutoihin ja ylipäätään tappelemiseen joten ei edes kiinnittänyt huomiota tappelupariin näitä edellä.
"Hei tyty! Ajattelitko blokata koko käytävän kaikilta vai ajattelitko liikkuakkin jokupäivä?" Katherine sanoi tylysti pistäen kätensä taskuihinsa. Neiti otti hyvän ryhdin. Ei häntä oteta vakavasti ilman hyvää itsensä kantamista vai mitä?
Katherine toivoi että kanimuuttuja vain menisi ohi tappelevasta parista ja katoaisi hänen silmistään. Mutta olihan siihenkin mahdollisuus että kani olikin sisukas ja alkaisi korottaa ääntään Katherinelle. Kukaan ei sitä ihan uskaltaisi tehdä. Ainakaan ihan heti.
[1591 c:]
|
|
|
|
|
Jalle tauolla
|
|
Pörröinen pärisijä
|
| 1550 |
|
Post by Jalle on Mar 16, 2015 12:52:41 GMT
Kani nosti käsiänsä ruveten hipelöimään oikean korvansa kärkeä, eikä huomannut pureneensa aiemmin peukalon kärkeen haavaa niin, että siitä tulisi vertakin. Irya onnistui värjäämään valuvalla verellä hiukan valkeaa korvan karvaa, muttei erityisen huomattavasti, vaikka terävillä talttahampaillaan saikin syvän haavan aikaan. Hän lopulta onnistui hiukan väistymään leopardimuuttujan tieltä, joka huomasi tappelijat. Kumpikin oli miespuolisia, nuoria aikuisia, luultavasti parinkymmenen iän kulmilla. Valkeasiipinen kakadumuuttuja näki Katherinen ensin, mutta selin naiseen päin ollut lyhyen puoleinen hiiri avasi suunsa ensimmäisenä kun tuo kääntyi ympäri. Närkästyneen näköinen harmaahiuksinen heilautti hailakanpunertavaa ohutta häntäänsä.
"Kuuleha kisu, meiän asiat ei kuulu sulle.. Teille!" Hiirimuuttuja korjasi heti ärähtäen takaisin, vaaleahiuksisen laittaessa kädet puuskaan. "Älä keskity ny noihi, saat luvan maksaa sun velkas ajoissa!" Lintu levitti uhkaavana isoja siipiänsä tuijottaen toiseen riitapukariin.
Irya oli siirtynyt seinän viereen, kuin yrittäen maastoutua. Hän hiukan vapisi katsoen Katherinen perään. Mieskaksikko ei reagoinut leopardin uhkaavaan auraan, vaan halusi jättää aikalailla huomioimatta.
[1219]
|
|
|
Nomi
|
|
Ja niin juovuin vaapukkamehusta
|
| 400 |
|
Post by Nomi on Mar 20, 2015 16:15:58 GMT
Tuhahdus, sitten murinaa. Katherinea ei kannata heittää syrjään moisesta tappelusta! Neidin viirusilmät lukkoontuivat kaksikkoon, "Jos ei mene kerta perille... Pitää kai sitten saatana avata asia teille urpoille." Katherine käveli lähemmäs, rusitaen kätensä nyrkkiin. "Kuuluiko!?" Katherine nurisi juuri vähän matkan päässä. Vain asken niin Katherine saisi heidät kummatkin alas! "Mulla palaa ihan vitun nopeesti hermo! Sellaisen asian ilmottelen teille."
Katherinen korvat olivat niin takana, että kohta ne tippuvat alas! Nyt hän oli suuttunut ja pahasti. Ihankuin mikään ei häntä muutenkaan suututtaisi? Leopardin lyhyt pinna oli rajamaillaan. Rajamailla lyömisen rajasta. Katherine ei ollut töissä, ei tarvitse nieleä. Katherinea ei uhannut tätä vahvemmat henkilöt, ei mitään pelkoa. Naurettavaa! Siis, toinen ei ollut hoitanut maksujaan ajallaan ja jotain muuta sössöä joka ei Katherinea kiinnostanut ihmeemmin. 'Eikö nää osaa hoitaa asioitaan muuallaa!? Ihmeen häiriköijiä! Ja mäkun luulin että mä oon se tappelun alottaja! Hah!' Katherine nauroi heille hiljaa omien korviensa välissä. Häntä nauratti tilanne vaikka ei siltä ollenkaan näyttänyt. Ainoa asia joka näkyi hänen ilmeestään oli viha ja että pinna oli tosi kireällä sillä hetkellä.
Reaktiota odottaessa, hän alkoi ihmetellä miksi se jänöjussi seisoo tuolla takana vieläkin? Eikö sillä ole kiire vai? Onko se ihan tämähtäneenä siihen paikkaan? Onko se kiinnostunut loppu tuloksesta? Liikaa kysymyksiä, liikaa sellaisia asoita jotka ei vois vähempää kiinnostaa, vai? [1321]
|
|
|
Jalle tauolla
|
|
Pörröinen pärisijä
|
| 1550 |
|
Post by Jalle on Apr 6, 2015 7:54:06 GMT
Kani vapisi seinän vieressä peläten mitä toiset saattaisivat tehdä. Katherine oli selvästi raivoissaan eikä tuo leppyisi ihan hetken sisällä, ei ainakaan ennen kun pääsisi eroon miehistä. Hiirimuuttujaa kiinnosti velkojensa maksu vähemmän, mielellään aiheuttaisi käsirysyn sen sijasta. 'Mitä teen mitä teen mitä teen...' Paniikissa oleva Irya toisteli sanoja päässään.
"NYT RIITTI SUN MAHTAILUS, KISSI!" Harmaahiuksinen hiirimies, joka oli Katherinea lyhempi, ärähti tehden ensimmäisenä nyrkinhuitaisua leopardimuuttujaa päin. Tuo kovaääninen huudahdus viimein sai Iryan reagoimaan ja kanimuuttuja lähti katse maassa juoksemaan kolmikon ohitse jalkakäytävällä. Mutta koska kani ei katsonut eteensä, tämä törmäsi sivutien toisella puolella olevaan rakennuksen kulmaan. Se sai paniikissa olevan Iryan viimeistään niin isoon säikkytilaan muuttaen naisen eläinmuotoonsa. Hänen musta olkalaukku tipahti maahan ja hän lähti pikajuoksulla kolmikon ohi pienenä kanina juosten sivutiellä olevien roskisten taa.
[1002] // Eli siis kun sivutien, jossa toi riitapukarikaksikko ja Kath oli, vierellä on tietty kaksi rakennusta ja Irya oli ensin sen toisen vierellä, niin ampaisi juoksee sitä toisen puolen rakennuksen kulmaa päin :3 Toi oli vähän vaikee selittää~
|
|