Post by Jalle on Mar 1, 2015 11:07:54 GMT
Tässä on se lupaamani tarina, jaottelussa meni vuostuhansi niin expojen laskussa menee myös hetki. Ne editoin tähän erikseen, kun ehdin. Luvat kysytty Nomilta ja Rilenalta Katherineen ja Travisiin. Hekin saavat siis omat osuutensa expoista. ^^ Osallistuin tällä ammattikoulujen välisiin kulttuuttuurikisaan SakuStarsiin kirjoitelma-kategoriaan ja sain kunniamaininnan~
Rhisun exp:
Katherinen exp:
Travisin exp:
_____________
ILOTULITUS
"Kath! Et viitsisi auttaa ripustamaan tätä nauhaa?” Vaaleahkon sävyiset ruskeat hiukset omaava nainen katsoi leopardin korvaiseen ja häntäiseen, joka pössytteli tupakkaa vieressä. Vihreäsilmäinen vain virnisti vieressä ja puhalsi savua renkaina.
”Oot kenguru, Rhisu, käytä tota häntääsi ja hyppyvoimaasi hyväksi, on mulla parempaakin tekemistä.” Katherine naurahti hieman katsoessaan, kun hänen pitkäkorvainen ystävätär yritti kurkotella yhden torikojun katon reunaa.
”Yrittäisit edes… Tuntuu, ettei koko festivaali kiinnosta sinua ollenkaan.” Rhisu luimi korviansa ja hypisteli leveää nauhakangasta käsissänsä, joka olisi tarkoitus kiinnittää kojuun kiinni. Leopardi vain kohotti olkapäitänsä ja kääntyi ympäri. Kenguru kääntyi katsomaan toiseen, joka oli lähdössä paikalta, hieman loukkaantuneen näköisenä.
”Mutta lupasit olla aut-” Rhisun lause keskeytyi, kun Katherine kääntyi ympäri ja katsoi hieman ärtyneen näköisenä työtoveriinsa.
”Lupasin käydä festareilla sun kanssa, en auttaa sen järkkäämisessä. Joten nyt, jos neiti vaan sallii, mä meen nyt töihin.” Katherine lähes sähähti toisen lauseensa alussa. Sinisilmäinen jäi katsomaan, kun toinen teki nopean muodonmuutoksensa eläinmuotoonsa ja juoksi leopardina pois näkökentästä. Rhisu huokaisi korvat luimussa ja jatkoi työskentelyään. Nainen oli ottanut vapaata töistä, että sai osallistua festivaalien järjestämiseen katujen koristamisen muodossa vapaaehtoistyönä. Hän oli toivonut ihastuksensa, eli aiemmin paikalta poistuneen Katherinen jäävän myös, mutta turhaan.
’Kath on oikea tuittupää… Mutta en toivo hänen muuttuvan muuksi kuin mitä on.’ Rhisu ajatteli, huokaisi syvään ja jatkoi työskentelyään iltaan saakka, jolloin menisi tekemään edes pari tuntia keikkaa tarjoilijana, oli sitä jotain palkkaa silti saatava.
Festivaalien järjestelyt olivat lähestymässä loppuaan, myös Fauttorinen kahdessa muussakin kaupungissa. Rhisu ja Katherine asuivat Dangarinessa, kaupungeista vilkkaimmassa ja levottomammassa. Nämä festivaalit ovat jo vanha perinne, sitä on vietetty monia vuosikymmeniä Fauttorinessa. Tämän juhlan nimi on ’Sateen tanssi’. Tarkkaa tietoa sen ensimmäisistä juhlanviettotavoista ei ole, mutta perus asiat on kulkenut suvuissa ja lopulta kirjoitettu kasaan. Kaupungit elävät muurien sisällä, jonka ulkopuolella on aavikkoa ja paljon vaaroja. On erittäin harvinaista, että Fauttorinessa sataa, joten Sateen tanssi- festivaaleissa ideana on juhlia sadetta, kuinka se tuo iloa asukkaille, sillä vettä joudutaan saamaan arkikäyttöön muilla tavoin. Samalla se on myös asukkailta toive luontoäidille, että tulevaisuudessakin tulisi satamaan. Päivät ovat kuumia ja aurinkoisia, aina 25 asteesta ylöspäin, joten sadetta kaivataan, vaikka öisin sade veisikin 5-10 asteen lämpöisen Fauttorinen jopa miinukselle.Juhla järjestetään vuosittain aina vuoden alussa. Juhlat kestävät kolme päivää, jolloin joka päiväsaikaan on pystyssä erilaisia kojuja ja yleensä erikoisputiikit laittavat tuotteitansa alennukseen tuolloin. Kahtena ensimmäisenä yönä lähes kaikki kojutkin ovat pystyssä, mutta kolmannen päivän jälkeen viimeinen yö vietetään tanssien ja laulaen. Yleensä järjestetään kulkue, jossa on ammattilaiset kiertämässä kaupunkia. Lopuksi ennen auringonnousua aamuyöstä lähetetään ilotulitteet koristamaan taivasta.
Valmistelut oltiin saatu päätökseen ja seuraavana päivänä kojut täyttyisi myyjistä ja kadut niiden ympärillä ihmisistä. Kenguru oli aivan väsähtänyt auttaessaan Dangarinen katujen laittamisessa ja hän oli palaamassa kunnolla töihin taas sinä iltana. Hän oli toki saanut nukuttua yönsä hyvin ja jäikin vielä lepäilemään kotiin, kun hänen kaksi kämppäkaveriansa olivat lähteneet töihin – Rhisulla oli nimittäin iltavuoro. Hän makasi sängyssänsä ja laittoi viestimestänsä radion päälle, sellaisen kanavan, jolta kuului lähinnä toimittajien jutustelua eri aiheista. Sinisilmäinen kaipasi seuraa. Jonkun, jonka kanssa puhua tai vain olla samassa tilassa tuon kanssa. Ei periaatteessa väliä, kunhan saisi kontaktia keheen tahansa. Nainen katsoi viestimestänsä kelloa. Näytti varttia vaille yhtä.
’Toivottavasti et nuku…’ Hän nousi istumaan ja etsi viestimensä syövereistä ohjelman, josta etsi Katherinen viestintiedot, ja laittoi pelkän puhelun päälle.
’Vastaa nyt… Jooko…’Pieni ahdistus kiiri vaaleahiuksisen mieleen, kun leopardi ei vastannut. Hän yritti uudestaan. Ei vastausta. Uudestaan ja uudestaan.
”Vastaa jo…!” Rhisu puri huultaan naputellessaan toisella kädellä sormiansa polvea vasten.
Rhisu ei saanut Katherineen yhteyttä, joten hän äkkiä puki päivävaatteet niskaan ja lähti ulos. Nyt hänelle jäi vain päähän, että haluaa nimenomaan toisen seuraan, kukaan muu ei käy kuin hätätilanteessa. Hän suunnisti kohti ystävättärensä kotia, joka sijaitsi aivan toisessa suunnassa. Rhisulle on todettu selkeä monofobia eli yksinjäämisen pelko, ja nyt kun hänellä ei kotona ollut ketään jo valmiiksi seurana, joutui hän suurin piirtein lähteä itse etsimään sitä. Kenguru käytti hyväksi taitoansa hyppiä myös ihmismuodossansa voimakasta häntäänsä käyttäen yrittäessään olla ripeä, että pääsisi pian leopardin asunnolle. Hän oli kuitenkin ehkä liian varomaton, kun kulki vilkkaassa liikenteessä. Rhisu ei katsonut kunnolla eteensä, kun kulman takaa ajoi auto kohti, joka ehti hieman jarruttamaan, mutta nuori nainen ei ehtinyt alta pois.
Auto ajoi äkkiä pois, ei varmaan halunnut ottaa itsekään vastuuta, vaikka olikin kengurun vika juosta katsomatta tien yli. Hän makasi maassa tien poskessa kyljellään, katsoen järkyttyneellä katseella eteenpäin ja hengittäen hyvin pinnallisesti. Rhisun päästä oli karannut lähes kaikki muut aatteet, paitsi että oli pakko nähdä Katherine. Hän yritti kammeta ylös, mutta noustessaan nelin kontin, kipu oikeassa jalassa ja oikean puoleisessa ranteessa pakotti hänet alas. Kenguru oli aivan hämmillään eikä hän halunnut ymmärtää päänsä sisällä, miksi tunsi kipua, hän kun oletti vain kaatuneensa tuossa mielentilassa. Kadulla käveli vastaan Travis, miespuolinen peuramuuttuja, joka tunnisti naisen heti, koska oli toinen tämän kämppäkavereistaan.
”H-hei, Rhisu! Mitä on sattunut?” Ruskeahiuksinen juoksi ja jätti laukkunsa vierelleen maahan, kun kyykistyi toisen viereen.
”Katherine ei vastaa ja… olin matkalla hänen as- aijaih!” Rhisu yritti uudestaan ylös kyynelten kihotessa silmiin, mutta ennen kun lysähti taas maahan, Travis ehti viedä kätensä toisen vatsan alle kiertäen toisen varovasti selälleen.
”P-pakko saada jutella Kathille…” Ääni rupesi hieman värisemään ja hän nosti vasemman käsivarren silmiensä eteen, ettei peura näkisi hänen itkevän.
”Yritetään ottaa häneen yhteys, kunhan ensin saadaan tietää, oletko sinä kunnossa.” Travis sanoi rahoittavalla äänensävyllä ja hymyili tytölle. Toinen nyökkäsi varovasti niiskuttaessaan ja mies uteli mihin sattui, mutta koska vastauksia ei saanut, hänelle riitti tieto, ettei toinen voinut nousta pystyyn ja mennä terveyskeskukseen, jäi hän apuun soittamaan sinne. Ambulanssi tuli ja Rhisu saatiin tarkastettavaksi.
Travis sai parin tunnin perästä yhteyden Katherineen Rhisun viestimellä, joka tuli tapaamaan heti kun pääsi töistä. Oli jo ilta, kun leopardi pääsi tapaamaan toista. He olivat nyt Rhisun ja Travisin, sekä Ampínon – miespuolinen koiramuuttuja, viimeinen tuon kämpän asukki, joka ei ollut paikalla nytkään – asunnolla.
”Rhisu, miten oikein onnistut saamaan ittesi niinkin pahaan pulaan, että ilman muita… Äh, aivan sama! Oot nyt siinä ja kaikki on hyvin, jestas sun kaa...” Katherine tuhahti nojatessa seinään, kun Rhisu istui tuolissa ja Travis hääräsi illallista keittiössä. Kengurutytöllä oli kepit vierellänsä, jotka nojasi käsinojaan.
”Anteeksi… Et vastannut puhelimeesi ja ja…” Hän mutisi ja katsoi jalkoihinsa.
”Mh. Selvisit ilman murtumia, mut et voi kävellä ilman keppejä hetkeen. Toi ranne oli onneksi semmonen, et se paranee nopeesti…” Leopardi sanoi hiljaa tuijotellen viestintänsä ja näpytellen sitä, etsi asioita luultavastikin.
”Sori, mut mun pitää mennä.” Katherine tokaisi, ja kun oli lähdössä, ponnahti Rhisu tällä hetkellä paremman, vasemman jalkansa varaan ja otti kiinni toisen paidan helmasta.
”Entä festivaalit huomenna?” Hän sanoi hätääntyneesti, mutta Katherine veti paitansa toisen otteesta ja käveli pois sanomatta mitään.
Rhisu istahti takaisin ja Travis asteli huoneeseen kahden kahvikupin kanssa, antaen toisen kämppikselleen ja istahti sohvalle. He olivat hiljaa pidemmän aikaan, peuran lukiessa jotain omasta viestimestään. Rhisu ei edes koskenut omaan kahvikuppiinsa, vaan laski sen lopulta sohvapöydälle, kun toinen oli jo saamassa omansa juotua.
"Menen nukkumaan…” Kenguru sanoi hiljaa ja keppien kanssa nilkutti makuuhuoneeseensa, jonka oli hänen lisäksi myös Travisin, Ampínolla ollessa oma makuuhuone.
”Öitä.” Peura sanoi toisen mennessä ja katsoi kun ovi sulkeutui perässä.
Rhisu ei ottanut seuraavana päivänä lainkaan yhteyttä Katherineen vaan pysyi koko päivän kotona. Kenguru ei ollut varma, ottaisiko toinen yhteyttä häneenkään, mutta ensimmäisenä, eikä toisenakaan päivänä tullut yhteydenottokontakteja viestimeen. Hän koki olonsa erittäin ahdistukseeksi tuolloin ja hän rupesi luulemaan jostain syystä, että Katherine vihaisi häntä. Jokin oli vain pielessä, siinä se, leopardin omat syynsä. Kolmantena päivänä Rhisu otti viestimensä esiin, ja yritti ottaa yhteyttä ystävättäreensä, mutta ei uskaltanut jostain syystä. Travis ja Ampíno yrittivät piristää, kun olivat kotona, mutta lähtivät juhlimaan kumpikin. Päivä kului hitaasti ja normaalisti energiapommi Rhisu yritti saada ajatukset pois kaikesta nukkumalla ja kuuntelemalla musiikkia ja puheohjelmia. Hän kuuli kotiin saakka juhlinnan ääniä, etenkin yöllä kulkueen vuoksi.
Kun nainen oli viimein saamassa unta pimeän laskeuduttua puolilta öin, kuuli hän ovelta pimputusta. Aluksi hän ei meinannut reagoida siihen, mutta lopulta nousi ylös ja kinkkasi keppien kanssa ovelle.
”Johan kesti. Opettele käyttää noita keppejä tai menetät arvosi nopeana kenguruna.” Ovella virnisteli, kukas muukaan, kuin Katherine. Rhisu ei voinut ymmärtää, miksi nyt toinen tulisi tänne, mutta nyt sillä ei ollut väliä.
”Tulit sittenkin…”
”No joo, en mä turhia lupaile. Kiirettä pitäny, ei niistä sen enempää. Haluatko ny sitä kulkuetta kattomaan?”
”J-joo…! Jos kestät, että olen hidas…”
”Kunhan et kilpikonnaksi muutu. Mennään.”
Rhisu vaihtoi ensin pitkähihaisen poolopaidan yllensä ja collegehousut, niin he pääsivät lähtemään. Kaksikko suuntasi kohti avarampaa paikkaa, jonne ei onneksi ollut pitkä matka. He tulivat aukiolle, jossa oli keskellä pieni puutarhaistutus ja sen ympärillä puutarhatuoleja, jonne he kävivät istumaan. Tuon aukion ympäri kulkue menisi ja he ehtivät näkemään tuon oikein hyvin.
Paljon kauniita valoja, tanssia, laulajia ja muita, jotka tekivät yhdessä loistavan kokonaisuuden. Kengurutyttö katseli ihastuneena näkyä ja osoitteli välillä esiintyjiin ’katso mitä siistiä tuo tekee’-hihkaisuin, Katherine nyökkäillen.
”Ihanaa, että toit minut tänne katsomaan tätä…” Rhisu huokaisi, kun heidän ohitse käveli loppupään valonkantaja-kulkue ja Katherine nosti katseensa tähtitaivaiselle taivaalle.
”Sä oot kyllä yksi valopää. Paras valopää-kenguru kenet mä tunnen.”
Rhisu kääntyi katsomaan toiseen. Leopardiin, jonka vihreistä silmistä heijastui ensimmäiset ilotulitusten nousut taivaalle, joka sai kengurun nostamaan itsekin katseensa taivaalle. Värikkäät ilotulitteet heijastuivat ystävyksiin yön vaihtuessa aamupäiväksi.
”Kiitos.”
Rhisun exp:
Katherinen exp:
Travisin exp:
_____________
ILOTULITUS
"Kath! Et viitsisi auttaa ripustamaan tätä nauhaa?” Vaaleahkon sävyiset ruskeat hiukset omaava nainen katsoi leopardin korvaiseen ja häntäiseen, joka pössytteli tupakkaa vieressä. Vihreäsilmäinen vain virnisti vieressä ja puhalsi savua renkaina.
”Oot kenguru, Rhisu, käytä tota häntääsi ja hyppyvoimaasi hyväksi, on mulla parempaakin tekemistä.” Katherine naurahti hieman katsoessaan, kun hänen pitkäkorvainen ystävätär yritti kurkotella yhden torikojun katon reunaa.
”Yrittäisit edes… Tuntuu, ettei koko festivaali kiinnosta sinua ollenkaan.” Rhisu luimi korviansa ja hypisteli leveää nauhakangasta käsissänsä, joka olisi tarkoitus kiinnittää kojuun kiinni. Leopardi vain kohotti olkapäitänsä ja kääntyi ympäri. Kenguru kääntyi katsomaan toiseen, joka oli lähdössä paikalta, hieman loukkaantuneen näköisenä.
”Mutta lupasit olla aut-” Rhisun lause keskeytyi, kun Katherine kääntyi ympäri ja katsoi hieman ärtyneen näköisenä työtoveriinsa.
”Lupasin käydä festareilla sun kanssa, en auttaa sen järkkäämisessä. Joten nyt, jos neiti vaan sallii, mä meen nyt töihin.” Katherine lähes sähähti toisen lauseensa alussa. Sinisilmäinen jäi katsomaan, kun toinen teki nopean muodonmuutoksensa eläinmuotoonsa ja juoksi leopardina pois näkökentästä. Rhisu huokaisi korvat luimussa ja jatkoi työskentelyään. Nainen oli ottanut vapaata töistä, että sai osallistua festivaalien järjestämiseen katujen koristamisen muodossa vapaaehtoistyönä. Hän oli toivonut ihastuksensa, eli aiemmin paikalta poistuneen Katherinen jäävän myös, mutta turhaan.
’Kath on oikea tuittupää… Mutta en toivo hänen muuttuvan muuksi kuin mitä on.’ Rhisu ajatteli, huokaisi syvään ja jatkoi työskentelyään iltaan saakka, jolloin menisi tekemään edes pari tuntia keikkaa tarjoilijana, oli sitä jotain palkkaa silti saatava.
Festivaalien järjestelyt olivat lähestymässä loppuaan, myös Fauttorinen kahdessa muussakin kaupungissa. Rhisu ja Katherine asuivat Dangarinessa, kaupungeista vilkkaimmassa ja levottomammassa. Nämä festivaalit ovat jo vanha perinne, sitä on vietetty monia vuosikymmeniä Fauttorinessa. Tämän juhlan nimi on ’Sateen tanssi’. Tarkkaa tietoa sen ensimmäisistä juhlanviettotavoista ei ole, mutta perus asiat on kulkenut suvuissa ja lopulta kirjoitettu kasaan. Kaupungit elävät muurien sisällä, jonka ulkopuolella on aavikkoa ja paljon vaaroja. On erittäin harvinaista, että Fauttorinessa sataa, joten Sateen tanssi- festivaaleissa ideana on juhlia sadetta, kuinka se tuo iloa asukkaille, sillä vettä joudutaan saamaan arkikäyttöön muilla tavoin. Samalla se on myös asukkailta toive luontoäidille, että tulevaisuudessakin tulisi satamaan. Päivät ovat kuumia ja aurinkoisia, aina 25 asteesta ylöspäin, joten sadetta kaivataan, vaikka öisin sade veisikin 5-10 asteen lämpöisen Fauttorinen jopa miinukselle.Juhla järjestetään vuosittain aina vuoden alussa. Juhlat kestävät kolme päivää, jolloin joka päiväsaikaan on pystyssä erilaisia kojuja ja yleensä erikoisputiikit laittavat tuotteitansa alennukseen tuolloin. Kahtena ensimmäisenä yönä lähes kaikki kojutkin ovat pystyssä, mutta kolmannen päivän jälkeen viimeinen yö vietetään tanssien ja laulaen. Yleensä järjestetään kulkue, jossa on ammattilaiset kiertämässä kaupunkia. Lopuksi ennen auringonnousua aamuyöstä lähetetään ilotulitteet koristamaan taivasta.
Valmistelut oltiin saatu päätökseen ja seuraavana päivänä kojut täyttyisi myyjistä ja kadut niiden ympärillä ihmisistä. Kenguru oli aivan väsähtänyt auttaessaan Dangarinen katujen laittamisessa ja hän oli palaamassa kunnolla töihin taas sinä iltana. Hän oli toki saanut nukuttua yönsä hyvin ja jäikin vielä lepäilemään kotiin, kun hänen kaksi kämppäkaveriansa olivat lähteneet töihin – Rhisulla oli nimittäin iltavuoro. Hän makasi sängyssänsä ja laittoi viestimestänsä radion päälle, sellaisen kanavan, jolta kuului lähinnä toimittajien jutustelua eri aiheista. Sinisilmäinen kaipasi seuraa. Jonkun, jonka kanssa puhua tai vain olla samassa tilassa tuon kanssa. Ei periaatteessa väliä, kunhan saisi kontaktia keheen tahansa. Nainen katsoi viestimestänsä kelloa. Näytti varttia vaille yhtä.
’Toivottavasti et nuku…’ Hän nousi istumaan ja etsi viestimensä syövereistä ohjelman, josta etsi Katherinen viestintiedot, ja laittoi pelkän puhelun päälle.
’Vastaa nyt… Jooko…’Pieni ahdistus kiiri vaaleahiuksisen mieleen, kun leopardi ei vastannut. Hän yritti uudestaan. Ei vastausta. Uudestaan ja uudestaan.
”Vastaa jo…!” Rhisu puri huultaan naputellessaan toisella kädellä sormiansa polvea vasten.
Rhisu ei saanut Katherineen yhteyttä, joten hän äkkiä puki päivävaatteet niskaan ja lähti ulos. Nyt hänelle jäi vain päähän, että haluaa nimenomaan toisen seuraan, kukaan muu ei käy kuin hätätilanteessa. Hän suunnisti kohti ystävättärensä kotia, joka sijaitsi aivan toisessa suunnassa. Rhisulle on todettu selkeä monofobia eli yksinjäämisen pelko, ja nyt kun hänellä ei kotona ollut ketään jo valmiiksi seurana, joutui hän suurin piirtein lähteä itse etsimään sitä. Kenguru käytti hyväksi taitoansa hyppiä myös ihmismuodossansa voimakasta häntäänsä käyttäen yrittäessään olla ripeä, että pääsisi pian leopardin asunnolle. Hän oli kuitenkin ehkä liian varomaton, kun kulki vilkkaassa liikenteessä. Rhisu ei katsonut kunnolla eteensä, kun kulman takaa ajoi auto kohti, joka ehti hieman jarruttamaan, mutta nuori nainen ei ehtinyt alta pois.
Auto ajoi äkkiä pois, ei varmaan halunnut ottaa itsekään vastuuta, vaikka olikin kengurun vika juosta katsomatta tien yli. Hän makasi maassa tien poskessa kyljellään, katsoen järkyttyneellä katseella eteenpäin ja hengittäen hyvin pinnallisesti. Rhisun päästä oli karannut lähes kaikki muut aatteet, paitsi että oli pakko nähdä Katherine. Hän yritti kammeta ylös, mutta noustessaan nelin kontin, kipu oikeassa jalassa ja oikean puoleisessa ranteessa pakotti hänet alas. Kenguru oli aivan hämmillään eikä hän halunnut ymmärtää päänsä sisällä, miksi tunsi kipua, hän kun oletti vain kaatuneensa tuossa mielentilassa. Kadulla käveli vastaan Travis, miespuolinen peuramuuttuja, joka tunnisti naisen heti, koska oli toinen tämän kämppäkavereistaan.
”H-hei, Rhisu! Mitä on sattunut?” Ruskeahiuksinen juoksi ja jätti laukkunsa vierelleen maahan, kun kyykistyi toisen viereen.
”Katherine ei vastaa ja… olin matkalla hänen as- aijaih!” Rhisu yritti uudestaan ylös kyynelten kihotessa silmiin, mutta ennen kun lysähti taas maahan, Travis ehti viedä kätensä toisen vatsan alle kiertäen toisen varovasti selälleen.
”P-pakko saada jutella Kathille…” Ääni rupesi hieman värisemään ja hän nosti vasemman käsivarren silmiensä eteen, ettei peura näkisi hänen itkevän.
”Yritetään ottaa häneen yhteys, kunhan ensin saadaan tietää, oletko sinä kunnossa.” Travis sanoi rahoittavalla äänensävyllä ja hymyili tytölle. Toinen nyökkäsi varovasti niiskuttaessaan ja mies uteli mihin sattui, mutta koska vastauksia ei saanut, hänelle riitti tieto, ettei toinen voinut nousta pystyyn ja mennä terveyskeskukseen, jäi hän apuun soittamaan sinne. Ambulanssi tuli ja Rhisu saatiin tarkastettavaksi.
Travis sai parin tunnin perästä yhteyden Katherineen Rhisun viestimellä, joka tuli tapaamaan heti kun pääsi töistä. Oli jo ilta, kun leopardi pääsi tapaamaan toista. He olivat nyt Rhisun ja Travisin, sekä Ampínon – miespuolinen koiramuuttuja, viimeinen tuon kämpän asukki, joka ei ollut paikalla nytkään – asunnolla.
”Rhisu, miten oikein onnistut saamaan ittesi niinkin pahaan pulaan, että ilman muita… Äh, aivan sama! Oot nyt siinä ja kaikki on hyvin, jestas sun kaa...” Katherine tuhahti nojatessa seinään, kun Rhisu istui tuolissa ja Travis hääräsi illallista keittiössä. Kengurutytöllä oli kepit vierellänsä, jotka nojasi käsinojaan.
”Anteeksi… Et vastannut puhelimeesi ja ja…” Hän mutisi ja katsoi jalkoihinsa.
”Mh. Selvisit ilman murtumia, mut et voi kävellä ilman keppejä hetkeen. Toi ranne oli onneksi semmonen, et se paranee nopeesti…” Leopardi sanoi hiljaa tuijotellen viestintänsä ja näpytellen sitä, etsi asioita luultavastikin.
”Sori, mut mun pitää mennä.” Katherine tokaisi, ja kun oli lähdössä, ponnahti Rhisu tällä hetkellä paremman, vasemman jalkansa varaan ja otti kiinni toisen paidan helmasta.
”Entä festivaalit huomenna?” Hän sanoi hätääntyneesti, mutta Katherine veti paitansa toisen otteesta ja käveli pois sanomatta mitään.
Rhisu istahti takaisin ja Travis asteli huoneeseen kahden kahvikupin kanssa, antaen toisen kämppikselleen ja istahti sohvalle. He olivat hiljaa pidemmän aikaan, peuran lukiessa jotain omasta viestimestään. Rhisu ei edes koskenut omaan kahvikuppiinsa, vaan laski sen lopulta sohvapöydälle, kun toinen oli jo saamassa omansa juotua.
"Menen nukkumaan…” Kenguru sanoi hiljaa ja keppien kanssa nilkutti makuuhuoneeseensa, jonka oli hänen lisäksi myös Travisin, Ampínolla ollessa oma makuuhuone.
”Öitä.” Peura sanoi toisen mennessä ja katsoi kun ovi sulkeutui perässä.
Rhisu ei ottanut seuraavana päivänä lainkaan yhteyttä Katherineen vaan pysyi koko päivän kotona. Kenguru ei ollut varma, ottaisiko toinen yhteyttä häneenkään, mutta ensimmäisenä, eikä toisenakaan päivänä tullut yhteydenottokontakteja viestimeen. Hän koki olonsa erittäin ahdistukseeksi tuolloin ja hän rupesi luulemaan jostain syystä, että Katherine vihaisi häntä. Jokin oli vain pielessä, siinä se, leopardin omat syynsä. Kolmantena päivänä Rhisu otti viestimensä esiin, ja yritti ottaa yhteyttä ystävättäreensä, mutta ei uskaltanut jostain syystä. Travis ja Ampíno yrittivät piristää, kun olivat kotona, mutta lähtivät juhlimaan kumpikin. Päivä kului hitaasti ja normaalisti energiapommi Rhisu yritti saada ajatukset pois kaikesta nukkumalla ja kuuntelemalla musiikkia ja puheohjelmia. Hän kuuli kotiin saakka juhlinnan ääniä, etenkin yöllä kulkueen vuoksi.
Kun nainen oli viimein saamassa unta pimeän laskeuduttua puolilta öin, kuuli hän ovelta pimputusta. Aluksi hän ei meinannut reagoida siihen, mutta lopulta nousi ylös ja kinkkasi keppien kanssa ovelle.
”Johan kesti. Opettele käyttää noita keppejä tai menetät arvosi nopeana kenguruna.” Ovella virnisteli, kukas muukaan, kuin Katherine. Rhisu ei voinut ymmärtää, miksi nyt toinen tulisi tänne, mutta nyt sillä ei ollut väliä.
”Tulit sittenkin…”
”No joo, en mä turhia lupaile. Kiirettä pitäny, ei niistä sen enempää. Haluatko ny sitä kulkuetta kattomaan?”
”J-joo…! Jos kestät, että olen hidas…”
”Kunhan et kilpikonnaksi muutu. Mennään.”
Rhisu vaihtoi ensin pitkähihaisen poolopaidan yllensä ja collegehousut, niin he pääsivät lähtemään. Kaksikko suuntasi kohti avarampaa paikkaa, jonne ei onneksi ollut pitkä matka. He tulivat aukiolle, jossa oli keskellä pieni puutarhaistutus ja sen ympärillä puutarhatuoleja, jonne he kävivät istumaan. Tuon aukion ympäri kulkue menisi ja he ehtivät näkemään tuon oikein hyvin.
Paljon kauniita valoja, tanssia, laulajia ja muita, jotka tekivät yhdessä loistavan kokonaisuuden. Kengurutyttö katseli ihastuneena näkyä ja osoitteli välillä esiintyjiin ’katso mitä siistiä tuo tekee’-hihkaisuin, Katherine nyökkäillen.
”Ihanaa, että toit minut tänne katsomaan tätä…” Rhisu huokaisi, kun heidän ohitse käveli loppupään valonkantaja-kulkue ja Katherine nosti katseensa tähtitaivaiselle taivaalle.
”Sä oot kyllä yksi valopää. Paras valopää-kenguru kenet mä tunnen.”
Rhisu kääntyi katsomaan toiseen. Leopardiin, jonka vihreistä silmistä heijastui ensimmäiset ilotulitusten nousut taivaalle, joka sai kengurun nostamaan itsekin katseensa taivaalle. Värikkäät ilotulitteet heijastuivat ystävyksiin yön vaihtuessa aamupäiväksi.
”Kiitos.”